keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kinkku-ananaspiirakka



Pohja pellilliseen:
6 dl vehnäjauhoja
250g margariinia/voita
4 rkl kylmää vettä

Täyte:
400g kinkkusuikaleita
2 prk Ananaspaloja
1 paprika
4 kananmunaa
2 dl maitoa  (4 dl jos käytät pelkkää maitoa ja jätät kerman pois)
2dl ruokakermaa
 ripaus mustapippuria
 ripaus suolaa
ripaus pizzamaustetta ja paprikajauhetta
n.150g juustoraastetta

Valmista piirakkataikina. Nypi margariini ja jauhot sekaisin kulhossa. Lisää kylmä vesi. Laita viileään lepäämään noin tunniksi.
Painele taikina tasaisesti leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, tee taikinasta piirakalle myös kunnon reunat. Pistele haarukalla pohjaan reikiä ja esipaista 250 asteisessa uunissa noin 8-10 minuuttia.
Ota piirakka uunista. Levitä kinkkusuikaleet, ananaspalat ja pilkottu paprika pohjan päälle. Riko kulhossa munien rakenne rikki, lisää maito, kerma, ja mausteet. Vatkaa kevyesti. Kaada muna-maito piirakan päälle ja ripottele juustoraste pinnalle. Paista 225 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.
Tähän piirakkaan laitoin myös tuoretta persiljaa.

Maailman paras täytekakkupohja

Täytekakunpohja:
10 munaa
5dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
2dl perunajauhoja
4tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaks vaahdoksi. Sekoita keskenään ja lisää varovasti sekoittaen muna-sokerivaahtoon. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 165asteessa 1h15min.

Valkosuklaa-mansikkakakku



Pohja:
10 munaa
5dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
2dl perunajauhoja
4tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaks vaahdoksi. Sekoita keskenään ja lisää varovasti sekoittaen muna-sokerivaahtoon. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 165asteessa 1h15min.

Mansikkamousse:
4dl vispikermaa
250g rahkaa
0,5dl sokeria
1rkl vaniljasokeria
300g mansikoita pieninä paloina
200g mansikoita soseena
5 liivatelehteä
tilkka vettä

Vaahdota vispikerma. Lisää joukkoon rahka, sokerit ja mansikat. Lisää liotetut liivatelehdet kiehuvaan veteen ja lisää seokseen.

Valkosuklaamousse:
2munaa
0,5dl sokeria
2,5dl Flora vispiä
1 levyä Pandan valkosuklaata
5 liivatelehteä
tilkka vettä

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi.Sulata suklaa vesihauteessa. Yhdistä vaahdot ja sula suklaa. Kaada lopuksi joukkoon kiehuvaan veteen liotetut liivatteet.
Kokoa kakku paistovuokaan ylösalaisin. Ensimmäiseen väliin laitoin tuon valkosuklaamoussen ja toiseen väliin mansikkamoussen. Kostutuin kakun vanilja-maidolla.
Kakun päälle laitoin ennen marsipaania

 Sokerikreemin, tässä ohje:
125g margariinia
1/2tl vaniljasokeria
250g (4dl) tomusokeria
1rkl vettä
Pehmennä margariini notkeaksi. Lisää vaniljasokeri. Sekoita joukkoon tomusokeri vähin erin voimakkaasti vatkaten. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen. Oman kokemukseni perusteella kreemistä saattaa tulla niin paksua, ettei se levity helposti pehmeän kakun pinnalle. Olenkin lämmittänyt sitä hieman mikrossa, kunnes seos voin sulamisen myötä hieman pehmenee. (Ohje kinuskikissalta)

Marsipaania tämän ison kakun päälle meni kolme pötköä, eli onko se sitte 750g, huh:D
Kukkakoristeet on marsipaanin ja sokerikuorrutteen seosta, jalankuvat värjättyä valkosuklaata ja nuot kiekurat pikeeriä.

40-vuotta työuraa takana


Tätini tilasi minulta kakun kun hänellä tuli tänään 40-vuotta työuraa täyteen. Kakku meni siis hänen työkavereilleen.
Koristeluidean kakkuun sain häneltää, toivottavasti vastasi odotuksia!
Onnea vielä hienosta työtaipaleesta!:)
Pohjana kakussa 10munan kakkupohja.
Leikkasin kakun neljään osaan, jotta sain kolme täyteväliä. Täytteenä hyväksi havaitut valkosuklaamousse ja mansikkamousse. Niiden ohjeet löydät tuolta täytekakun täytteitä kategoriasta. Valkosuklaamoussea laittoin kahteen väliin ja tein sen kaksinkertaisena.
Koristeet marsipaania ja pursotukset Flora vispiä johon sekoitettu vaniljakreemijauhetta. Kirjotukset suklaata.

Muroleivät



Sitruunamarengin sivuilta löysin ihanien keksien ohjeen joita sitten tein Kastejuhlaan. Laittoin kaksi keskiä päällekkäin ja väliin kaupan valmista suklaalevitettä. Minun mielestä oli ainaki herkkuja:)

Muroleivät (n 40 kpl)

100 g voita/margariinia
2,5 dl sokeria
1 muna
5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2-3 rkl maitoa

Vatkaa rasva ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita maito joukkoon. Lisää maitoa, jos taikina tuntuu liian kuivalta. Laita taikina jääkaappiin noin tunniksi ennen leipomista. Leivo haluamasi mallisia pipareita. Paista 200 asteessa 4-7-min.
Nimi on kirjoitettu pikeerillä joka on värjätty vaaleanpunaiseksi, kukka päällä marsipaania.

Kastejuhlaan mansikka-valkosuklaakakku



Tässäpäs tämänkertainen kakku.
Täältä löydät moussejen ohjeen.
Valkosuklaamoussea laittoin kahteen väliin joten tein sitä kaksinkertaisen määrän.
Tuohon kakun päälle kokeilin eka kertaa kaksiväristä pursotusta ja onnistu kyllä mielestäni hyvin ja tuli nätti:) Reunapursotukset tehty joka toinen vaaleanpunaisella ja joka toinen valkoisella. (Flora vispiä meni 3prk, siihen määrään sekoitin vatkausvaiheessa 3rkl vaniljakreemijauhetta niin saa nätimmät pursotukset.)
Kirjotus, perhonen ja jalankuvat suklaata, muut marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta.
Kerma ja suklaat värjätty Wiltonin pastavärillä värinä Pink/Rose.

Nougat-piirakka


Kinuskikissalta löysin ihanan nougat-piirakanohjeen ja hetihän sitä piti kokeilla. Seuraavalla kerralla teen kaksinkertaisen annoksen niin saan kerralla pellin kokoisen piirakan.
Oli kyllä huippu hyvää. :P

Pohja:
150 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Kuorrutus:
1 ¼ dl pähkinäsuklaalevitettä (esim. Nutella tai Rainbow)
1 Maraboun Dubbel Nougat -patukka
Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Sekoita muna joukkoon. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle n. 20 x 20 cm kokoiseksi levyksi tai piirakkavuokaan. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 10-13 min.Minä paistoin tuossa piirakkavuoassa muistaakseni 20min.  Anna pohjan jäähtyä.
Levitä pohjan päälle pähkinäsuklaalevitettä mahdollisimman tasaiseksi kerrokseksi. Sulata Dubbel Nougat mikrossa. Laita pohja levitteineen 200-asteiseen uuniin n. 3 minuutiksi: pinta sulaa hieman. Valuta nougat pinnalle lusikan tai pursotuspussin avulla kuvioiden. Ravistele tämän jälkeen leivonnaista astiaa heiluttamalla tai nostelemalla sitä leivinpaperin kulmista: tämä tasoittaa pintaa ja saa nougat:n uppoamaan pähkinälevitteeseen. Laita jääkaappiin jähmettymään. Leikkaa sen jälkeen paloiksi.

Muhkea omenapiirakka


Oon aikasemmin tehny tällä samaisella ohjeella mustikkapiirakkaa ja ihastuin niin tuohon murupäälliseen et halusin testata sitä omenapiirakkaankin. Passas kyllä hyvin,ku laitoin viel kanelia siihen sekaan. :D

Muhkea omenapiirakka
4 munaa
4dl sokeria
1dl kermaa tai maitoa
2dl maitoa
8dl vehnäjauhoja
4tl leivinjauhetta
2dl sulatettua voita

Päälle:
Kotimaisia omenia

Pinnalle:
100g voita
2dl kanelisokeria
2tl vaniljasokeria
2dl vehnäjauhoja

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää vaahtoon varovasti sekoittaen vuorotellen kermamaito, keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä voisula. Sekoita tasaiseksi.
Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Viipaloi omenat ja lado taikinan päälle.
Nypi kulhossa pehmeä voi, sokerit ja vehnäjauhot.
Kaada muruseos omenaviipaleiden päälle.
Kypsennä piirakkaa 200 asteessa n. 35min.

Mansikkamousse ja valkosuklaamousse

 Tällä ohjeella riittää mousset 10 munan kakkuun, yhteen väliin valkosuklaamousse ja kahteen väliin mansikkamousse.

Mansikkamousse
4dl vispikermaa
250g rahkaa
0,5dl sokeria
1rkl vaniljasokeria
300g mansikoita pieninä paloina
200g mansikoita soseena
5 liivatelehteä
tilkka vettä
Vaahdota vispikerma. Lisää joukkoon rahka, sokerit ja mansikat. Lisää liotetut liivatelehdet kiehuvaan veteen ja lisää seokseen.

Valkosuklaamousse
2munaa
0,5dl sokeria
2,5dl Flora vispiä
1 levyä Pandan valkosuklaata
5 liivatelehteä
tilkka vettä
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi.Sulata suklaa vesihauteessa. Yhdistä vaahdot ja sula suklaa. Kaada lopuksi joukkoon kiehuvaan veteen liotetut liivatteet.
Kokoa kakku paistovuokaan ylösalaisin. Ensimmäiseen väliin laitoin tuon valkosuklaamoussen ja toiseen väliin mansikkamoussen. Kostutuin kakun vanilja-maidolla.

Kakkua kampaamon lopettajaisiin, vai miten se meni? ;)


Tänään on siis aherrettu tämmöisen kakun parissa.
Välissä tutut mansikka- ja valkosuklaamousset. Ohjeet löytyy täältä. Mansikkamoussen tein yksinkertaisena ja valkosuklaamoussen 1 1/2kertaisena.
Pursotukset HYLA vispikermaa ja päällä marsipaani johon suihkautettu helmiäistä. Marsipaanin alla sokerikreemi.
Koristeet tehty marsipaanin ja sokerimassan sekoituksesta. Kirjotukset tummaa suklaata.

Pohjan ohjetta tässä: näitä tarvit siis kolme
4 munaa
1 1/2dl sokeria
3/4dl perunajauhoja
3/4dl vehnäjauhoja
1 1/2tl leivinjauhetta
Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää kuivat aineet ja sekoita varovasti sekaisin. Paista 225 asteisessa uunissa 8-10min.

Kaivinkone miehelle kakkua


 Kiva siirrellä näitä vanhoja juttuja tänne uuteen blogiin, tämäkin kakku tehty elokuussa 2008. Mukavia muistoja tulee mieleen :)


Viikonpäivät tuommonen kaivinkone möyriny tuolla meijän pihalla ja paljo on saanu aikaseksi. Oikeestaa ruokamullan levitys ja nurmikon kylvö, ni sitte  pääsis lomalle:) Isäntäki meinas et ku saajaa kaikki valmiiksi ni hän ei tee kuukauteen iltahommina mitään:) saapa nähä...
Elikkäs kaivinkonekuskille kiitokseksi tämmönen kakku:)
Pohja:
5 munaa
2.5dl sokeria
1.5dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1,5tl leivinjauhetta
Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, sekoita varovasti joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 165 asteessa 1h.
Kakun välissä itsetehtyä mansikkahilloa ja mansikkasurvosta sekä kermavaahtoa. Kerma värjätty hennon vaaleanvihreäksi, jota ei kyl paljo näy;) Pursotukset siis Flora vispiä.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Daim-maitosuklaakakku



Tämän ihanan kakun ohjeen löysin Kaurislapsen blogista, hieman muuttelin.
Perhosrukalta siipi katkennu:)

Pohja:
1,5pötköä minttu-dominoita
50g voita

Täyte:
2 prk Flora vispiä (punainen purkki, yhteensä siis 5 dl)
1 prk vanilja rahkavalmiste (Sunnunta)
humpsahdus sokeria (oisko 0,5 dl)
1 levy marabou daim-maitosuklaata
3-4 riviä veitsellä pieniksi pilkottua maitosuklaata
1 patukka dajmia
5-6 liivatelehteä
 tilkka vettä

Murskaa keksit ja sekoiita sulatetun voin kanssa. Painele irtopohjavuoan pohjalle.
Jos haluat voit tähän väliin sulattaa maitosuklaata tai laittaa valmista suklaakastiketta ja kaataa pohjan päälle.
Laita liivatelehdet likoamaan. Vatkaa vispi ja lisää sokeri siihen. Sulata suklaalevy mikrossa ja rouhi maitosuklaata ja daimia samalla.
Lisää kermavaahtoon "tuorejuusto" ja sula suklaa. Kiehauta vesitilkka ja sulata liivatteet siihen. Lisää tämä seos muuhun massaan kuten myös pilkotut maitosuklaapalat.
Kaada puolet täytteestä pohjan päälle, levitä väliin suklaakastiketta ja lisää loput täytteet.  Anna hyytyä ja koristele.
Päälle:  200g suklaata vesihauteessa ja lorautin sekaan vähän rypsiöljyä. Levitin kakun päälle tasaisesti ja ja lopun koristelun valkosuklaalla.

Pätkis-tuorejuustokakku



Ihanan suussasulavaa kakkua tämäkin. Ohje Mantan kyökistä (linkki). Pohjan vaihdoin erilaiseen.
Koristelu ihan hirvee mut kakkua kannattaa testata...:) Täällä viimesiä palasia lusikoin suuhun:p
Täyte jää ihanan löysäksi.

Pätkiskakku
1,5 pötköä minttudominoita
50g voita
Sekoita murustetut keksit sulan voin kanssa ja painele leivinpaperilla  vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

1prk Flora Vispiä (2,5dl)
1prk keiju vanilja tuorejuusto (täältä tuota ei saanut, ni laitoin maustamatonta tuorejuustoa
2prk Kidius karamelli-suklaavanukasta
1pss pätkispaloja (140g)
1tl vaniljasokeria
1/2dl sokeria
3liivatelehteä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa kerma vaahdoksi. vatkaa joukkooon tuorejuusto, vanukkaat ja sokerit. Pilko pätkikset pieniksi paloiksi ja sekoita joukkoon.
Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi ja liuota liivatelehdet siihen. Kaada liivateseos ohuena nauhana koko ajan vatkaten täytteen sekaan. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä yön yli.
Irrota kakku vuoasta ja koristele
(minun epäonnistunut koristelu on tehty siten että laitoin kakkupaperin kakun päälle ja siivilöin kaakaojauhetta päälle, otin paperin pois ja valmista.... sit nakkasin perhosen ja kukat tuohon päälle... ihan järkky! :)

Geisharuukut



Kutsuille piti testata taas geisharuukkujen tekoa, nyt onnistu vähä paremmin ku viimeksi:) Annoin taikinan olla kylmässä pari tuntia ennen leipomista ja käytin leipoessa reilusti vehnäjauhoja kaverina.

Muutin ohjetta niin et tein pohjataikinan kaksinkertaisena. Täytteeseen laitoin 5dl Flora vispiä, 200g geisha suklaata, 10g geisha suklaata, puoli levyä maitosuklaata sulana ja kolme keltuaista.

Tässäpä alkuperäinen ohje:
 
Nuot ruukut oli kyl tosi vaikia tehä, ohjeessa on että kaulitaan, otetaan muotilla paloja ja painellaan muffinipellin koloihin, mut oli kyl nii vaikiaa kaulittavaa että en jaksanu... painelin vain taikinaa syvennyksiin... jotenka pohjista tuli liian paksuja...:( Ois varmaan pitempi jähytys aika helpottanut kaulimista. Mutta hyviä olivat joka tapauksessa. Tästä annoksesta sain 24kpl:tta. Juu ja pakastaakki koitin ja herkullisia olivat vielä senki jälkeen.

Pohja:
250g margariinia ja voita
1dl sokeria
1 muna
1tl leivinjauhetta
4dl vehnäjauhoja
Vatkaa rasva ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää muna ja jauhot rasvaseokseen ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Laita kovettumaan kylmään.
Kaulitse taikinasta ohut levy ja ota pyöreällä muotilla paloja jotka painelet muffinivuoan tai pellin syvennyksiin.
Paista 180 asteessa kypsiksi

Täyte:
200g Geisha-suklaata
50g Geisha-suklaata
2 1/2dl flora vispiä
2 keltuaista
Sulata 200g Geisha-suklaata vesihauteessa ja rouhi veitsellä loput 50g. Anna sulan suklaan jäähtyä hieman ja sekoita joukkoon keltuaiset. Vaahdota flora vispi ja kääntele se suklaan joukkoon. Lisää lopuksi rouhitut Geishat ja lusikoi moussea pohjien täytteeksi. Tässä päällä itse tekemiäni suklaakoristeita.

Mariannepusu



Näiden mariannepusujen ohjeen löysin Sekasopan blogista. Ai herkku mitä herkkuja.:D

3 munanvalkuaista
2 dl sokeria
1dl marianne chrushia
Jyväshyvän suklaapisara keksejä
150-200g maitosuklaata
n. 1 tl öljyä

Lisää valkuaisiin puolet sokerista, vatkaa kovaksi vaahdoksi.
Lisää sokeria pikkuhiljaa koko ajan vatkaten kunnes vaahto on niin kovaa että se pysyy kulhossa vaikka kulhon kääntäisi väärinpäin. Vatkasin n. 5min.
Mausta vaahto mariannerouheella. Kääntele seos juuri ja juuri sekaisin. Asettele keksit uunipellille. 
Pursota pursottimella tai muovipussilla jonka kulma on leikattu auki,vaahto kauniiksi keoiksi keksin päälle.
Paista keksikekoja 150 asteisessa uunissa n 15 minuuttia että vaahto kiinteytyy ja saa vähän väriä.
Pilko suklaa paloiksi ja sulata vesihauteessa tai mikrossa sulaksi öljytilkan kanssa. Sekoita välillä sulatuksen aikana. Jäähdytä hieman sula suklaa. Kasta vaahtokeot sulassa suklaassa ja nosta leivinpaperille. Koristele haluamallasi tavalla tai jätä koristelu pois. Kun olet kuorruttanut kaikki vaahtokeot, nosta ne jääkaappiin kovettumaan. Pusut ovat parhaimmillaan seuraavana päivänä. Säilytä jääkaapissa.

Mansikkapusut: 1 1/2 dl mansikka tomusokeria, 1/2 dl tavallista sokeria
Mokkapusut: Mausta pusuvaahto 1 tl pikakahvijauhetta+1tl vaniljasokeria
Kaakaopusut: Mausta vaahto 1-2 rkl kaakaojauhetta tai käytä 1 1/2 dl kaakao tomusokeria ja 1/2 dl tavallista sokeria
Mariannepusut: Mausta valkuais-sokerivaahto (tai kaakaopusujen vaahto) 1 dl mariannemurskaa
Kookospusut: Lisää vaahtoon 2 dl kookoshiutaleita+1tl vaniljasokeria
Vaniljapusut: Jätä vaahdosta marianne chrushi pois ja lisää 1tl vaniljasokeria
Alkuperäinen ohje on Herkullista hetkessä keittokirjasta.

Nougat-sydän muffinssit



Voi herkku, ku oli hyviä:) Myös näitten ohjeen löytäny joskus täältä blogimaailmasta. Jos joku tunnistaa omakseen niin jätäppäs kommenttia:) Koristeet suklaata ja marsipaania.

Ohjeesta tulee 15-20kpl
150g margariinia
1 1/2dl sokeria
2 munaa
3 1/2dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2 1/2rkl kaakaojauhetta
1 1/2dl maitoa tai kermaa
1 1/2patukkaa maraboun Dubbel Nougat:ta

Leikkaa Nougat patukat paloiksi. Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan maidon/kerman kanssa.
Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinivuokaan, aseta päälle nougat-pala ja peitä taikinalla. Paista 225 asteessa 13-15min. Anna jäähtyä. Koristele.

Piti koittaa muitaki täytteitä...
Vasemmalta...
1. Marianne Crush rouhetta
2. Turkinpippuri rouhetta
3. Tätä Nougat täytettä
4. Daimsuklaa täyte

Diabeetikolle sopiva Vadelma-mustikkakku



Ohje hellapoliisilta, muutin vain vähä sokeriseks.
Kiilteen mehussa on sokeria hiukan ja tietenkin nuissa suklaakoristeissa, mutta muuten on sokeriton.

Pohja:
4 munaa
2 3/4dl Sionon sorbitoli ja sakariini pohjainen pöytämakeuttaja
3/4dl perunajauhoja
3/4dl vehnäjauhoja
1 1/2rkl kaakaojauhetta
1 1/2tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää varovasti sekoitaen keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Paista torttupohjaa 225 asteisessa uunissa 8-10min.
Anna jäähtyä ja ota pohjasta irtopohjavuoan pohjalle sopiva pala. Laita alle leivinpaperi.

Täyte:
 5 liivatelehteä (4 olisi varmasti riittänyt)
2,5dl Flora vispiä
200g maustamatonta tuorejuustoa
n. 0.5dl hedelmäsokeria
2.5dl kohmeisia vadelmia
2.5dl kohmeisia mustikoita

Pinnalla:
mustikoita, vadelmia, 1/2dl kotitekoista mehutiivistettä, 4 1/2dl vettä, 5liivatelehteä


Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa Flora vispi vaahdoksi, lisää joukkoon tuorejuusto, hedelmäsokeri ja kohmeiset marjat.
Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi mikrossa ja sulata liivatteet siihen.
Kaada seos ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen.
Kaada seos pohjaosan päälle ja anna hyytyä.
Levitä mustikoita ja vadelmia hyytyneen täytteen päälle.
Keitä mehutiiviste ja vesi kiehuvaksi ja lisää siihen liotetut liivatteet. Anna jäähtyä hiukan ja lusikoi varovasti marjojen päälle.

Porkkanamuffinssit



Vitsi mitä herkkua!
Juhlattaren blogista bongasin myös näitä ja halusin heti kokeilla.
Tämä ohje on porkkanaleivosten ohje, tehty vain muffinivuokiin.

Porkkanamuffinit n. 20kpl
4 munaa
4dl sokeria
4dl vehnäjauhoja
2tl soodaa
2tl kanelia
1 1/2tl vaniljasokeria
100g voisulaa
6dl porkkanaraastetta

Kuorrutus:
120g pehmeää voita
250g sulatejuustoa (ite laittoin epähuomiossa tuorejuustoa,onkohan mitä eroa?):)
4-6dl tomusokeria
4tl vaniljasokeria
Päälle hasselpähkinärouhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet. Lisää jauhoseosta vuorotellen voisulan kanssa muna-sokerivaahtoon. Sekoita tasaiseksi. Lisää porkkanaraaste.
Annostele taikina amerikan muffinivuokiin ja paista 200 asteisen uunin keskitasolla n. 17minuuttia (tai uunipellillä piirakaksi n.30min.)
Vatkaa sähkövatkaimella kaikki kuorrutteen aineet sekaisin ja levitä muffinien päälle, ripottele pinnalle vielä hasselpähkinärouhetta.
Me tehtiin kaksinkertainen annos pohjataikinaa ja kuorrutetta, muffineihin ei menny kuin puolet kuorrutteesta joten taidanpa pyöräyttää vielä piirakan niin saan kaikki kuorrutteet käytettyä.

Minttusuklaa-tiikerikakku




Tässäpäs ohjetta:
200g voita
2 1/2dl sokeria
3 munaa
4dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1dl maitoa/kermaa

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää munat koko ajan vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa.
Ota taikinasta 1/3 erilleen ja lisää siihen 2kl kaakaojauhetta ja 1/2levyä maraboun minttukrokanttisuklaata.
Lisää vaaleaan taikinaan 1rkl vaniljasokeria.
Voitele ja korppujauhota kuivakakkuvuoka. Laita puolet vaaleasta taikinasta pohjalle, lisää tumma taikina ja päälle vielä loput vaaleasta taikinasta.
Paista 175asteisen uunin alatasolla n.1h.

Pätkiskakku




5dl vehnäjauhoja
3rkl kaakaojauhetta
3dl sokeria
2tl vaniliasokeria
2tl leivinjauhetta
150g voisulaa
2dl maustamatonta jogurttia
4 pätkistä
3 munaa

Kuorrutus:
170g suklaata
50g voita

Sekoita jauhot ja sokerit keskenään. Sulata voi ja sulata pätkikset voin sekaan. Sekoitajuhojen sekaan voi-suklaa seos, munat ja jogurtti. Voitele kakkuvuoka ja korppujauhota se. paista 175 asteessa pienempää kakkua n 45min tai isoa kakkua n. 1h.
Tästä ohjeesta tulee siis vain yksi kakku!

Mansikka-valkosuklaakakku


Nyt on sitte kova kakku-urakka takana. Leivoin kolme kakkua työkaverin eläkkeelle jäämis juhlaan. vai miten sen sanos:)
Yhdessä kakussa siis kolme, neljän munan torttupohjaa. Kaksi kakkua tein sellaista joissa alemmassa välissä mansikkamousse ja ylemmässä välissä valkosuklaamousse.
Kostutukseen käytin vaniljasokerilla höystettyä maitoa.
Moussejen ohjeet täältä jonkun blogista löysin, saa tunnustaa kuka näin huiput on keksiny. Tietenki jouduin niitä vähä suurentamaan.
Mansikka-valkosuklaa kakku x2

Tässä siis pohjan ohje yhteen pellilliseen:
4 munaa
1 1/2dl sokeria
3/4dl perunajauhoja
3/4dl vehnäjauhoja
1 1/2tl leivinjauhetta
Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää kuivat aineet ja sekoita varovasti sekaisin. Paista 225 asteisessa uunissa 8-10min.

Mansikkamousse
Tästä tulee täyte siis kahteen kakkuun, kumpaanki kakkuun siis yhteen väliin.
10dl vispikermaa
500g rahkaa
sokeria
vaniljasokeria
600g mansikoita pieninä paloina
400g mansikoita soseena
12 liivatelehteä
tilkka vettä
Vaahdota vispikerma. Lisää joukkoon rahka, sokerit ja mansikat. Lisää liotetut liivatelehdet kiehuvaan veteen ja lisää seokseen.

Valkosuklaamousse
Tästä annoksesta tulee täytettä myös kahteen väliin.
4munaa
1dl sokeria
5dl Flora vispiä
2 levyä Pandan valkosuklaata
10 liivatelehteä
tilkka vettä
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi.Sulata suklaa vesihauteessa. Yhdistä vaahdot ja sula suklaa. Kaada lopuksi joukkoon kiehuvaan veteen liotetut liivatteet.

Tässä toinen mansikka-valkosuklaa kakku

Mummo, kirjotukset ja perhonen suklaata. Kukat marsipaania, lehdet marsipaania ja mustaherukan lehtiä.

Eka kertaa koitin tuohon päälle tuommosta kiekura pursotusta ja olen kyllä tosi tyytyväinen lopputulokseen.
Laitoin päälle tulevien Flora vispien joukkoon vaniljakreemijauhetta (1rkl 2,5dl:aan Flora vispiä)oli paljo helpompi pursottaa ja sai hienoa jälkeä.